Viime perjantaina, 25.3. otin siis ja ajelin bussilla Kaapstaadiin elikkäs kap kaupunkiin. Työtoverini Willie nappas mut kyytiin kaupunginliepeiltä ja sitten ohjasimme wilin vanhan caravellen kohti kaupungin sydäntä, Longstreettiä. Huone backbakkeristä ja kaupungille. Ilta sujui normaalin kaavan mukaisesti mieltä ja kehoa saastuttaen, tässä etelä-afrikan syntien pesäkkeessä. Myönnettävä kyllä, että viihtyisän oloinen paikka jonne suuntaa uudelleen viikon kuluttua.
Rankan juhlinnan päälle oli taisteluparilla Nykänen - Van Rooien tarkoitus ajella (wilinä lainaten) aivan kap kaupungin lähellä olevalle leirintäpaikalle. Kuulemma idyllinen mesta joen varressa, luvassa kaksi päivää kalastusta ja tsillailua. No kun ollaan isossa maassa niin tää aivan lähellä oli noin 150km. Mutta ei se mitään. Lopulta pääsimme Robertsonin pikkukaupunkiin, joka oli viimenen taajama ennen määränpäätä. Päätimme pysähtyä ostamaan shelliltä jäätelöt, ja samalla kun kurvasimme huoltsikan pihaan sanoin wanhan wolkkarin laatikko EI, ja meitin matkanteko päätty siihen. Eipä muuta kun puhelu lähimpään isompaan pitäjään ja 40km päästä Worchesterista lähti hinausauto meittiä noutamaan. Matkalla luotiin sitten uusi taistelusuunnitelma, nimittäin Worchesterissa on leirintäalue jossa voi myös kalastaa. Luonnollisesti kaupungissa oli kuitenkin käynnissä laajamittainen motoristien kokotuumisajo, ja kaikki hostellit ja leirintäalueet oli täyteetn buukattuja. Lopulta erääästä B&B:stä löyty huone ja niin olikin edessä 2 päivää "idyllisessä" worchesterissa. ostarilla seikkailua, elokuvissa käyntiä, puistossa pallon potkimista. Ihan miellyttävää oleilua kumminkin. Lopulta maanantaina koitti pelastus kun pari muuta työkaveria nappas meidät kyytiin ja jatkoimme matkaan OB:in Grabouwn leiriin. Tämä leirikeskus sijaitsee noin 40km worchesterista.
Tiistaina sitten päätimme ottaa ja lähteä päivähaikille. Reitti jota lähdimme valloittamaan on nimeltään suicide gorge (itsemurha kanjoni). Reitti kulkee vuoritossa, ja on nimensä mukaisesti kanjoni, jonka vesi ja eroosio on vuosituhansien aikana luonut. Uskomattoman ällistyttäviä muotoja se oli myös aikaansaanut. Paikkapaikoin vaativakin reitti sisälsi kalliokiipeily ja boulderointi elementtejä sekä uimista. Viidessä eri kohdassa nähkääs oli hypättävä vesiputouksen kohdalla seuraavaan altaaseen, korkeuksien vaihdellessa 8-15m. Patikoimme tätä reittiä kokonaisuudessaan 8 tuntia auringon hyväillessä meitä pilvettömältä taivaalta. Lounas nautittiin kenttäolosuhteissa erään altaan äärellä. Seura oli mahtavaa, ja saattaa olla että kyseinen päivä oli hienoin tähän mennessä täällä viettämisttäni. Manifique.
Tänään (30.3.) sitten köröttelin bussilla takas tänne Sedgefieldiin viimeistelemään paperityöt. Tarkoitus olla täällä ainakin viikonlopun yli. Jatkaa kuntoilua ja yrittää päästä eroon päihteiden ikeestä. Sivussa myös hieman talotaikuri hommia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti