Nyt on takana ensimmäiset viisi päivää tiukkaa työnteon harjoittelua. Ryhmänä oli 12-13 vuotiaita peruskoululaisia. Ryhmä oli jaettu kahtia, ja ohjaajia oli kaksi per ryhmä. Lisäksi tietty meikäläinen auttelemassa missä tarvittiin. Kurssi alkoi perjantaina, jolloin roolikseni jäi lähinnä seurailla kuinka ryhmäläiset valmistautuvat tulevien päivien koitoksiin. Lauantai aamuna valmistimme virman valastusveneen purjehduskuntoon ja aamun viileän raikkauden vaihtuessa keskipäivän tuuleksi, otimme suunnan kohti wolver joen kanjonia. Purjehdus keskti kolmisen tuntia, ja sen päälle sitten vielä haikkasimme kanjonin päälle noin reippaan puoli tuntia. Lounastauon jälkeen valmistelin jyrkänteen reunalle laskeuttamispisteen, ja siirsin itseni sen alapäähän. Seuraavat 3 tuntia Gledwin laski lapsia rotkoon ja itse oli vastaan ottamassa heitä alhaalla. Pimeän jo hiipiessä mäelle lopetimme toiminnan ja päivästä oli jäljellä enään illalinen. Yön saapuessa, jatin sadesuojan teltastani pois, sillä kyseisessä mallissa on hyttysverkkokatto sisäteltassa, joka avaa mukavat maisemat tähtitaivaalle. Pediltäni taivas näkyy, vai miten se meni? (jouduin kuitenkin yöllä heräämään, ja laittamaan sadekaton päälle kun uhkaavat pilvet rullasivat taivaalle.)
Sunnuntaina, heti aamiaisen jälkeen ensimmäinen ryhmä irtautui kanjonilta, ja jäin suorittamaan 12 tunnin sooloa, seuraavan ryhmän oli nähkääs määrä saapua pelipaikalle vasta illalla, kuuden maissa. Suuret olivat suunnitelmani. Olin käynyt jo edellisenä päivänä tunnustelemassa maastoa alhaalla jokiuomassa. Siellä joku muodosti pienen putouksen perään lammen(ish), ja ajatuksenani oli tulla tuon lammen ääreen viettämään päivää. Uimaan ja palvomaan aurinkoa. Mutta sään hallitsija oli jälleen eri mieltä kanssani. Taivaan oli vallannut miltei lahtimaista harmautta pursuava pilvipeitto, joka teki suunnitelmani tyhjäksi. Ilma oli toki lämmin, muttei houkutellut raahaamaan itseäni tuonne varrelle vihreä joen. Jäinkin mäen päälle ihailemaan maisemiani. Päiväni koostui siis kokolailla kahdesta ateriasta, kuudesta tunnista riippumatossa ja kolmesta tunnista teltassa (jonne siirryin sateen alkaessa). Kokolailla oli kuitenkin ihan hauska työpäivä.
Maanataina aamueinesten jälkeen valmistin laskeuttamispaikan tätä toista ryhmää varten. Sama drilli, lapset monttuun, ja kamat kasaan. Sitten jaloittelu takaisin rantaan ja purjehdus perusleiriin. Rannassa, juuri kun olin astunassa veneeseen, muistin kamerani jääneen puun oksaa roikkumaan. No sain ainakin mukavan maastojuoksulenkin, muiden istuessa veneessä odottamassa.
Tiistaina, leirin viimeisenä päivänä ei ollut minulle erityisesti mitää tekemistä, nuorten suorittaessa huoltoa, niinpä sain taisteluparikseni brittisällin, Orenin, ja yhdessä hyökkäsimme lapioin ja kottikärryin kuivien lehtien kimppuun. Tärkeää oppia luontoliikunnan ohjaajalle. Oren naureskelikin, että meikäläisen piti tulla talveks etelän-leirille reenaamaan pihan haravoimista kun suomessa on lumi maassa. No näinhän se menee.
Tänään (tiistaina 15.2.) siis viimenen ilta Willow pointissa tällä erää. Huomenna istahdan bussiin ja siitä alkaa 24h kestävä matka Harrismithiin, maan pohjoisosaan. Siellä meikäläistä odottelee 14 vuorokautta kestävä kurssi luonnon helmassa. Eli reippahasti tervehenkistä telttaelämää luvassa. Voi olla, että tänään riipasen kunnon kännin. Pikku krapulassa on kiva matkustaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti