Jylhämaan kuningas.

Takana vuorokauden kestänyt bussirumba ja reissaus. Kaikki meni kuitenkin suhteellisen kivuttomasti, välillä pakaroita hieman särki, mutta se kuuluu asiaan. 3 tuntia vietin Joburgin linjuriasemalla, enkä tullut edes ryöstetyksi, joten kaikki on sikälikin vielä tallessa. Paljon tullu taas nähtyä.

Noniin, uusi koti on löytynyt. Harrismith on ehkä kylänä hieman eläväisempi kuin Sedgefield, mutta leiripaikka sijaitsee äkkiä noin 30km kylästä. Eli vieläkin enemmän keskellä ei mitään. Ympäristö on kuitenkin kuvan kaunista seutua, Sekoitus kalliovuoria ja Walesin jylhiä nummia. Kolmen kilometrin päässä leiristä on lomaresortti, jossa parasta aikaa viihdyn ilmaisen wifin ääressä. Itse leirikeskuksessa ei ole sähköä tai kenttää puhelimelle. Makuuhuoneena toimii teltta (joka vuotaa). Paikalla oli ennen todella nätti majoitustila työntekijöille, mutta se paloi kolmisen vuotta sitten, joten nykyjään telttapaikat on varattu työmiehille.

Sunnuntaina alkaa siis seuraava kurssi jossa olen mukana toimimassa. Tähän mennessä tiedän kyseessä olevan 12 päivää kesktävä ohjelma. Ryhmä käsittää 9 kappaletta 18-26 vuotiaita nuoria. Ohjelmassa lienee runsaasti tallustelua vihreillä kukkuloilla, "sunrise summit" eli vuoren huiputus, kanoottileikkejä, soolopäivä sekä muuta mukavaa. Toivon että sadetta ei ole liikaa, kun tosiaan telttani on mallia roiskeen kestävä. Toisin sanoen sunnuntaista alkaen seuraavat 2 viikkoa oon niin takapajulassa että ei toivoakaan kontakteista ulkomaailmaan. Kun pääsen ihmisten ilmoille pyrin oitis kertomaan tapahtumien kulusta tällä foorumilla. Siihen saakka, kivoja hiihtokelejä kaikille.

Työmiehen arki.

Nyt on takana ensimmäiset viisi päivää tiukkaa työnteon harjoittelua. Ryhmänä oli 12-13 vuotiaita peruskoululaisia. Ryhmä oli jaettu kahtia, ja ohjaajia oli kaksi per ryhmä. Lisäksi tietty meikäläinen auttelemassa missä tarvittiin. Kurssi alkoi perjantaina, jolloin roolikseni jäi lähinnä seurailla kuinka ryhmäläiset valmistautuvat tulevien päivien koitoksiin. Lauantai aamuna valmistimme virman valastusveneen purjehduskuntoon ja aamun viileän raikkauden vaihtuessa keskipäivän tuuleksi, otimme suunnan kohti wolver joen kanjonia. Purjehdus keskti kolmisen tuntia, ja sen päälle sitten vielä haikkasimme kanjonin päälle noin reippaan puoli tuntia. Lounastauon jälkeen valmistelin jyrkänteen reunalle laskeuttamispisteen, ja siirsin itseni sen alapäähän. Seuraavat 3 tuntia Gledwin laski lapsia rotkoon ja itse oli vastaan ottamassa heitä alhaalla. Pimeän jo hiipiessä mäelle lopetimme toiminnan ja päivästä oli jäljellä enään illalinen. Yön saapuessa, jatin sadesuojan teltastani pois, sillä kyseisessä mallissa on hyttysverkkokatto sisäteltassa, joka avaa mukavat maisemat tähtitaivaalle. Pediltäni taivas näkyy, vai miten se meni? (jouduin kuitenkin yöllä heräämään, ja laittamaan sadekaton päälle kun uhkaavat pilvet rullasivat taivaalle.)

Sunnuntaina, heti aamiaisen jälkeen ensimmäinen ryhmä irtautui kanjonilta, ja jäin suorittamaan 12 tunnin sooloa, seuraavan ryhmän oli nähkääs määrä saapua pelipaikalle vasta illalla, kuuden maissa. Suuret olivat suunnitelmani. Olin käynyt jo edellisenä päivänä tunnustelemassa maastoa alhaalla jokiuomassa. Siellä joku muodosti pienen putouksen perään lammen(ish), ja ajatuksenani oli tulla tuon lammen ääreen viettämään päivää. Uimaan ja palvomaan aurinkoa. Mutta sään hallitsija oli jälleen eri mieltä kanssani. Taivaan oli vallannut miltei lahtimaista harmautta pursuava pilvipeitto, joka teki suunnitelmani tyhjäksi. Ilma oli toki lämmin, muttei houkutellut raahaamaan itseäni tuonne varrelle vihreä joen. Jäinkin mäen päälle ihailemaan maisemiani. Päiväni koostui siis kokolailla kahdesta ateriasta, kuudesta tunnista riippumatossa ja kolmesta tunnista teltassa (jonne siirryin sateen alkaessa). Kokolailla oli kuitenkin ihan hauska työpäivä.

Maanataina aamueinesten jälkeen valmistin laskeuttamispaikan tätä toista ryhmää varten. Sama drilli, lapset monttuun, ja kamat kasaan. Sitten jaloittelu takaisin rantaan ja purjehdus perusleiriin. Rannassa, juuri kun olin astunassa veneeseen, muistin kamerani jääneen puun oksaa roikkumaan. No sain ainakin mukavan maastojuoksulenkin, muiden istuessa veneessä odottamassa.

Tiistaina, leirin viimeisenä päivänä ei ollut minulle erityisesti mitää tekemistä, nuorten suorittaessa huoltoa, niinpä sain taisteluparikseni brittisällin, Orenin, ja yhdessä hyökkäsimme lapioin ja kottikärryin kuivien lehtien kimppuun. Tärkeää oppia luontoliikunnan ohjaajalle. Oren naureskelikin, että meikäläisen piti tulla talveks etelän-leirille reenaamaan pihan haravoimista kun suomessa on lumi maassa. No näinhän se menee.

Tänään (tiistaina 15.2.) siis viimenen ilta Willow pointissa tällä erää. Huomenna istahdan bussiin ja siitä alkaa 24h kestävä matka Harrismithiin, maan pohjoisosaan. Siellä meikäläistä odottelee 14 vuorokautta kestävä kurssi luonnon helmassa. Eli reippahasti tervehenkistä telttaelämää luvassa. Voi olla, että tänään riipasen kunnon kännin. Pikku krapulassa on kiva matkustaa.

työmiehen perjantai

Se ois sitten työviikko takana ja paripäivää vapaata taas käsillä. Suunnitelmat muuttu taas sikäli, että sain tänään, maanantaina suoritettua kaikki apuohjaajalta vaadittavat näyttökokeet. Sitämyären sitten peruuntui reissu sinne toiseen leirikeskukseen ja tilalle tuli ”viikonloppu”. Torstai aamuna alkaa sitten tämän reissun duunari osuus. Viikon kurssi, ja meikäläinen supporttina. Tänään silmäilin kalenteriani, ja huomasin jotta tämä viikko mukaan luettuna on reisua jäljellä enää 10 viikkoa. Varsinkin kun näkee kurssit ja ohjelman tuntuu aika todella lyhyeltä. Torstaina siis alotan hommat täällä Willow pointissa viikon kestävällä kurssilla. Sitten hyppään bussiin ja siirrän itseni Harrismithiin, joka on paikallisen virman ilmeisesti syrjäisin leiri. Harrismith sijaitsee maan pohjois osassa, ja siellä meikäläistä odottaa parin viikon setti, josta sanottiin ”going out with the group”, joten voi olla jotain retkeily henkistä. Tuon kaksviikkosen jälkee siirrän luuni seuraavaan paikkaa, joka on nimeltään Vennekoor, tai jotain sinnepäin. Paikka on Johannesburgin etelä puolella. Siellä jälleen viikon setti lukio porukan kanssa, ja sitten vuorossa viikon vapaa. Lomaviikon jälkeen palaan vielä samaan paikkaan heittämään toisen viikon mittaisen keikan sitten vielä bussilla takaisin willow pontiin pariksi päiväksi tekemään paperit kuntoon ja siinäpä mun 8 viikkoa raakaa reeniä sitten olikin. Viimeset kaks viikkoa pyhitän sitten omatoimiselle elämysmatkailun harjoittelulle. Toverini Grant on anonut vapaita samalle ajalle, ja jos kaikki natsaa mukavasti ja kukkarossa on vielä löysää niin matkamme kulkee reittiä Cape Town – Victoria Falls – J'burg – Durban – J'burg. Sinne tosin on vielä pitkä matka, mutta kiva pitää unelmia yllä.

Seuraavien päivien ohjelma on vielä arvotus. Kaikki näkemisen arvonen ku on niin kaukana, ettei parin päivän vapaalla kannata lähteä. Jospa tutustuisin lähettyvillä olevaan Knysnan kylään, joka on kuulemma idyllinen. Nyt jopa viimeinen seuramieheni RT lähtee isiensä maille, joten ny oon si ihan omillani. Aikaa mietiskellä ja laittaa ajatuksia jonoon. Tyyntä myrkyn edellä.

Pari sanasta siitä ruoasta vielä esimerkin voimin. Fat Campin ruokalista tänään: Aamiaiseksi kahvia ja muroja, ja tietenkin maapähkinävoileipiä, jotka tänään passasin. Maito jota muroihin ja kahviin tarjoillaan on lähmenpänä kotosuomen punaista kuin sinistä purkkia. Lounaalla söimme keitettyjä perunoita sekä lampaan kyljystä. Perunat oli valmistettu tosin paikalliseen tapaan, eli kuorittu, paloiteltu ja pyöräytetty reilusti majoneesissa. Emmekä puhu mistään kevyt majosta. Lampaan käristämiseen käytettyjä aineita en halua edes arvailla. Illallisella oli sitten toasteja joiden välistä löytyi ihanan kermaista cheddar juustoa ja vielä rasvaisempaa salamia. MMM. Hyvää oli. Sitten sormet turvoksissa tunnin patikka kylälle, etten vaan sais mitää tauteja.

Viikonlopun viettoa

Viikonloppu oli siis tälläketaa suht erakkoluontonen ku kaikki muut oli hätistelty ympäri maata töihin tai vapaalle. Leiriin mun kanssa jäi musta veli RT, mut se meni joka ilta paikalliseen townshippiin kupille, ja se tarkotti omia oloja meikäläiselle. Perjantaina pomi lähti töistä ajoissa, ja hoiti mulle kylän tietokoneliikkeestä 2gigaa hotspot wifi aikaa. Perjantaina sitten seiskan aikaan pääsin mestoille, löin koneet käyntiin ja seuraavat neljä tuntia olikin sitten iloisen surffailun aikaa. Puoliltaöin palailin leirille (joka on muuten yöllä ja pimeellä aika spooki paikka, tulee ihan allun jutut mieleen).

Lauantain ohjelmana oli taas sen surullisen kuuluisan nettiyhteyden hoitaminen. Puhelimen kautta se oli tarkoitus hoitaa, mutta koneelle olis pitäny ladata joku nokia ohjelma jotta kännykkä toimii modeemina, joten se siitä sitten. Seuraava vaihtoehto on sitten mokkulan hankkiminen. Ite kapistus kustantaa noin 50€ ja sitten 2 gigaa datasiirtoa maksaa tollasen 40€, joten ei oo ilmasta. Mutta taidan sen silti hommata. Tämä mielessä siis suuntasin lauantaina kohti Georgea jälleen kerran. Jalathan ovat täällä ainoa kulkuvälineeni tarvitsin kyydin. Jos jotain afrikkalaista täällä on havaittavissa niin kyyditys. Menin isontien laitaan seisomaan kympin seteli kourassa (1,2€) eikä aikaakaan kun laupias samarialainen poimi minut kyytiin. Sen verran voin paljastaa, että valkoset eivät pysähtele, kun heillä on varaa tankata muutenkin, mutta köyhät neekerismiehet ottavat mielellään kyytiin jokaisen bensaan osallistuva. Siispä ovi kiinni ja puolentunnin automatkalle kohti ostaria. Ostoskeskuksen kohdalla kuski kevensi kaasua, ja jäin tien poskeen. Luonnollisesti USB modeemeja ei sitten ollut yhdessäkään Alan liikkeistä joten sinällään hukkareissu, mutta kiva kuitenkin. Takas leirille palasin samalla tekniikalla. Tosin nyt en ollut poiminut seteliä edes valmiiksi, vaan ohiajava auto suoritti kysyvän tööttäyksen johon vastaukseksi käden heilautus, ja taas oli kyyti alla. Päivän aikana kurkkuuni kiipi piinaava kipu. Liekkö angiina. Illalla jopa hieman kuumeinen olo pakotti miehen maate, ja elokuvia tuijottamaan.

Illan ja yön aikana koettiin myös todella vetinen ukkosmyrsky. Koko perjantain ja lauantain täällä roikkui pilvet paikallaa ja keli oli todella kostea ja painostava. Juuri samalla tavalla kuin suomen lämpimässä elokuussa, mutta vieläkin tuskaisempi. Onneksi tänään alkoi taas tuulemaan, ja voin vasrmaan ens yönä kuin pieni lapsi nukahtaa.

Ruokavaliosta valotan tässä yhteydessä sen verran että kaikki on helvetin rasvasta ja makeeta ja sokerista. Läskejä näkee älyttömästi. Melkei ku jenkeissä ois. Sapuska jota tuolla leirillä tarjoillaa noudattelee samaa linjaa. Taistelu kiloja vastaa voi olla hävitty, mutta yritän kuitenkin. Tänä viikonloppuna oon syöny lähinnä vaaleeta leipäää maapähkinävoilla. Onneks tulee ees käveltyä tähän kylälle.

Koti ikävästä pari sanaa. Monet teistä jokka on vastaavaa tehny voi kertoa sitte omia kokemuksiaan, mutta varsinaisesti kotii ei oo ikävä vielä ollu, jos mieltää kodis sen asunon tai suomen ylipäätään. Ainoa häiritsevä asia on se, kun ei pysty olemaan yhteydessä tuttaviin. Sitä on ikävä. Jutella ihmisten kanssa ja vaihtaa kuulumisia. Muutamana yönä on jopa alitajuntani tuonut uuniini ihmisiä kotisuomessa. No se on toisaalta kiva juttu, koska sillon on ikäänkuin tavannu ihmisiä :)

Ensi viikolla piipahdan tiistain ja torstain välisen ajan Kap Kaupungin liepeillä olevassa Grabown leirikeskuksessa. Joten seuraavat kuulumiset tulee ruutuun varmaankin perjantaina, kun palaan taas tälle kylälle. Sillä välin, koittaakaa käyttäytyä.

Ekat pari viikkoa.

Kirjoitettu 3.2.2011

Paikka missä olen on siis Willow point niminen leirikeskus Sedgefieldin hiljaisessa pikkukaupungissa. Asukasluvusta en osaa sanoa mitää, mutta varmaan tällänen muutaman tuhannen ihmisen asuttama kummituskaupunki. Tämä etelärannikko on ikäänkuin Etelä-Afrikan florida, ja sitä asuttaa pääosin lihavat valkoiset eläkeläiset. Kaikenkaikkiaan jengi on täälläpäin aika pläskiä. Nuoria ihmisisa, siis alle kolmekymppisiä ei katukuvassa juuri ole. Leirikeskuksesta on matkaa kylälle noin 6km, eli jalkaisin matkaa taittaa suunnilleen tunnin suuntaansa. Oikoreitti kulkee vanhaa junarataa pitkin, jonka väittävät olevan Cecil Rhodesin aikanaa alulle paneva. Tiedä sitten.

Kap Kaupunkiin on noin 7 tunnin bussimatka. Siellä haluaisin piipahtaa, mutta saa nähdä että miten vapaat osuu. Siellä on kuulemma jo sitten vähän nuorekkaampi skene.

Pari viikkoa tiukkaa opiskelua takana. Täällä elämä on suhteellisen lepposaa. Olemme keskellä ei mitää, ja virikkeitä on suunilleen saman verran kuin eristyssellissä. Tähän mennessä olen lähinnä kertaillut osaamiani asioita ja opetellut tekemään niitä paikallisen käytännön mukaan. Lähinnä siis lukenut ohjekirjoja, leikkinyt pihalla köysien kanssa ja puljannut rannassa. Aurinko paistelee miltei joka päivä, ja näin käydessä mittari lukemat kohoavat mukavasti sinne +35 kieppeille. Yhtenä päivänä neppailin köysien kanssa ilman paitaa, ja sanomistahan siitä tuli, samoin kävi varvassandaaleiden kanssa. Eli ollakseni afrikassa, meno on aika tiukkaa.

Ensimmäisten viikkojen toiminnoista voisi värikynällä mainita pari asiaa. Homma alkoi siis heti ensimmäisenä aamuna kajakkiretkella. Viikko sitten perjantaina juoksimme aamulenkiksi 14km rannalla, auringon noustessa aamu-usvan keskeltä, ja voin kertoa että välillä piti vaan lopettaa juokseminen ja ihailla.

Viime keskiviikkona purjehdimme, ja tämä oli meikäläiselle ensimmäinen laatuaan keikka järvelle purjevetoisella vehkeellä. Nättiä. Iltaisin olemme viihdyttäneet itseämme käymällä kylällä tai katselemalla elokuvia läppäriltä. Paikalla ei oikeastaa ollenkaan mitään harrastusvälineitä joilla pitää mielen virkeänä.

Porukka joka täällä on seuranani ollut on kyllä tavattoman mukavaa ja rentoa. Hyviä sällejä (enimmäkseen). Eli kotiutuminen onnistui suht mukavasti, ja pääsin heti mukavasti sisään talon juttuihin. Toki omenaan mahtuu aina pari toukkaakin, mutta pääasiassa hyviä tyyppejä. Systeemi täällä toimii niin että ohjaajia toimitetaan eri keskuksiin sen mukaan missä on tarvetta, joten jo nyt harmittaa kun tietää tiettyjen tyyppien lähtevän. Mutta elämä on sellaista laatua.

Netin kanssa on ollut isoja ongelmia. Täällä i-net on niin uusi keksintö, että se maksaa ihan v*****i, ja on hankala hankkia. Keskuksessa on toki netti, mutta kun en ole osannut laittaa konettani ymmärtämään paikallista verkkoa, ja nämä pusmannit ei ymmärrä tietotekniikasta tuon taivaallista. Toivottavasti saan homman kulkemaan, sillä vierotusoireet spotifysta alkaa oleen sietämättömät, ja samalla se on mun ainoo musiikki mitä on matkassa. Toki puhelimen kautta voisin ottaa netin, mutta taksat on sitä luokkaa että tulee halvemmaksi varmaan ostaa musiikkia kuin kuunnella sit spotifyn kautta. Argh.

Näillä näkymin vietän vielä pariviikkoa tässä paikassa, harjoitellen, päästäkseni riittävän osaamisen tasolle. Sitten siirryn asiakasryhmien pariin ”ledeksi”. Kursseja järjestetään ympäri maata, ja aluksi minut ilmeisesti lähetetään maan pohjoisosaan pariksi vikoksi. Sitten siirryn jälleen helmi- maaliskuun taitteessa eri paikkaa, ja maaliskuun lopuksi palaan vielä kerran tänne, ennen kotiinlähtöä. Työtä nähtävästi riittää viikonloput läpeensä, mutta maaliskuun alussa taisi olla sitten vallan 5 päivää vapaata perätysten. Wau.

Nopea kurkistus peiliin paljastaa armotta kuinka koko syksyn jatkuneet huonot elämäntavat ovat jättäneet merkkinsä vyötärölleni. Tänne tullessani mielessä pyörikin ajatus selän oikaisusta ja paluusta nuhteen ja kurin maailmaan. Olenkin käynyt juoksemassa pikku lenkkiä ja uimassa miltei päivittäin, saadakseni itseni taas kuosiin. Mutta mutta, nää paikalliset veljet on melko janoisia. Ensimmäisestä kahdeksasta illasta jotka täällä vietin, neljänä piipahdimme kylällä ”yksillä”. Ja kun täällä nyt on kesä niin kyllähän sitä sopii ihan arki-iltanakin ottaa kevyt asennussarja. Meininki tosin on suht edullista, kalja irtoaa alle parilla eurolla, ja edukkaat paukut pyörii samassa. Tämä tosiseikka on siis hieman hankaloittanut tätä kuntokuuriani. Mutta parempaan suuntaan ollaan menossa.

Palaan taas asiaan karpomaisin ottein. Sillävälin kepeitä oloja kaikille ja onnea uusille pientilallisille.